Joulu lähestyy




Ensimmäinen adventtisunnuntai saattaa olla jo marraskuun puolella, jolloin virallisesti alkaa joulun aika. Ensimmäisen adventin merkiksi sytytetään yksi kynttilä. Toki merkkejä joulusta on lähes koko marraskuun ajan. Kaupat aloittavat joulumarkkinoinnin jo varhain marraskuun puolella. Jouluvaloin valaistut puut ja pensaat ilmestyvät iltojen pimetessä pihoille. Sisälle tuodaan jouluntunnelmaa joulukoristein, kynttilöin ja jouluvaloin.


JUHLALEIVÄT


Juhlaleipä sopii hyvin pikkujoulutarjottavaksi. Leivän pohjana voi käyttää vaaleaa
vuokaleipää, mutta makuyhdistelmään sopii myös ruisleipä, esimerkiksi pyöreä
reissumies-leipä. Lisänä voi tarjota salaattiaKahvikupposen kera
maistuu piparkakkucharlotta.

1-2 viipaletta vuokaleipää/ruokailija
1 ananasrengas/viipale
1 luumu tai kirsikkatomaatti/viipale
1 possun fileepihvi/viipale
sinappia
mausteita oman maun mukaan
                        
Kuorrutus:

2-3 dl juustoraastetta
1-2 kananmunaa juustomäärästä riippuen
paprikajauhetta
basilikaa
  • Nuiji pihvit ohuiksi, hieman leipäviipaleita suuremmiksi.
  • Paista pihvit molemmin puolin, possunliha paistetaan kypsäksi
  • Mausta pihvit paistamisen jälkeen.
  • Voitele leivät sinapilla, aseta leiville pihvi, ananasrengas ja keskelle luumu tai kirsikkatomaatti.
  • Sekoita kuorrutus ja levitä se leipien päälle.
  • Paista uunissa 250 asteessa, kunnes juustokuorrutus on saanut väriä.
  • Siirrä valmiit leivät lautaselle, koristele esimerkiksi tomaattilohkoilla, kurkkuviipaleilla, salaatinlehdillä, pakasteherneillä ja hedelmillä

Valmisteluvaiheessa olevat leivät. Leivät voi valmistaa myös ilman pihviä
lisäämällä tomaattiviipaleita tai haudutettua paprikasipulisekoitusta
 juustokuorrutteen alle.

Valmiit juhlaleivät




piparkakkucharlotta



Hyytelö:
Piparkakuiksi ei kannata valita helposti
murenevia, koska ne kostuvat ja
pehmenevät liikaa.

2 liivatelehteä
2 rkl sitruunamehua
2 rkl vettä
2 dl kermaa
½ dl kinuskikastiketta
50 g suklaata rouhittuna
1 tl vaniljasokeria
                        
Vuokaan:

piparkakkuja ja kirsikanpuolikkaita

  • Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä n. 5 minuuttia.
  • Huuhtele pehmenneet lehdet vielä kylmällä vedellä.
  • Kuumenna sitruunamehu, vesi ja liuota siihen liivatelehdet 
  • Vatkaa kerma vaahdoksi.                 
  • Lisää kinuskikastike, vaniljasokeri ja suklaarouhe.
  • Sekoita lopuksi kermaseos ja liivateseos keskenään varovasti nostellen.
  • Asettele vuoan tai kulhon pohjalle ja reunoille piparkakut sekä kirsikat.
  • Kaada kermaseos vuokaan ja anna hyytyä kylmässä.


Suositut tekstit