Kevään herkku: parsa


Parsan käyttö omissa ohjeissani on monipuolistunut. Ajatusmalli, että parsaa voi syödä muullakin tavoin kypsennettynä kuin keitettynä hollandaise-kastikkeen kanssa, muutti asian. Kypsentäminen uunissa tai pannulla sopivat paremmin minun makumaailmaani. Parsan voi yhdistää monenlaisten kasvisten kanssa. Piirakkaan olen kokeillut nokkosen ja kananmunan kanssa, raparperin ja sipulin kanssa. Osa versioista on hyydytetty munamaidolla ja osa on tehty pitsan tapaan pelkällä juustokuorrutuksella. Lisäksi tein onnistuneen kokeilun vapputarjoiluun, lämmin parsaperunasalaatti.

PARSAraparperiPIIRAKKA


Pohjataikina:

1 dl perunasosehiutaleita
1 dl spelttimannasuurimoita
1 dl kaurajauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 dl juoksevaa margariinia
1 dl vettä
  • Sekoita perunahiutaleet, jauhot, leivinjauhe ja spelttimannasuurimot sekä juokseva margariini ryynimäiseksi seokseksi.
  • Lisää vesi ja sekoita nopeasti taikinaksi.

Täyte:

1 nippu parsaa
1-2 paprperin vartta
1-2 sipuli

Maustamiseen:

hunajaa
yrttisuolaa
tuoreita yrttejä: esim. kirveli, oregano, meirami
  • Käsittele parsa leikkaamalla varsien kova tyviosa pois ja tarvittaessa kuori sitkeä kuori pois.
  • Paloittele parsan varret peukalon pään kokoisiksi paloiksi ja jätä nuput ehyiksi mahdollista koristelua varten. 
  • Freesaa parsoja pannulla tilkassa sitruunabasilikaöljyä muutama minuutti ja mausta ripauksella yrttisuolaa.
  • Käsittele raparperi kuorimalla sitkeä kuori pois. Paloittele varret n. 1 cm paloiksi.
  • Kuori ja leikkaa sipulinpuolikkaat ohuiksi viipaleiksi.
  • Freesaa sipuli pannulla tilkassa öljyä, lisää siihen raparperinpalat ja jatka kypsentämistä, kunnes raparperin palat alkavat pehmetä. Mausta hunajalla (n. 1/2 tl) ja yrttisuolalla. 

Munamaito:

2 dl maitoa
2 kananmunaa
2 tl maissitärkkelystä
ripaus suolaa
n. 200 g leipäjuustokuutioita
  • Sekoita maito, kananmunat, maissitärkkelys ja suola.
  • Kuutioi leipäjuusto.

Piirakan kokoaminen:

  • Taputtele taikina ohueksi levyksi pienehkölle uunipannulle tai isoon piirakkavuokaan. Nosta reunoja sen verran, ettei munamaito pääse valumaan.
  • Levittele pohjan päälle parsapalat ja raparperisipulisekoitus sekä tuoreet yrtit silputtuina.
  • Kaada munamaito täytteiden päälle.
  • Peitä pinta lopuksi leipäjuustokuutioilla.
  • Paista 200 C . 30 min., kunnes munamaito on hyytynyt ja pinta on kauniin värinen.


PARSANOKKOSPIIRAKKA

Pohjataikina:
2 ½ dl vehnäjauhoja tai hiivaleipäjauhoja
1 ½ dl kaurahiutaleita
1 ½ tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1 dl ruokaöljyä tai juoksevaa margariinia
2-3 rkl soseutettua nokkosta
1 dl vettä

Vinkki! 

Jos tuoreen nokkosen käsittely tuntuu työläältä, käytä jauhojen tilalle 

nokkoslettujauhoja.

Nokkosen käsittely:
  • Kerää n. ½ l pieniä nokkosen lehtiä ja kiehauta ne. Jauha sauvasekoitimmella nokkset hienoksi. Hienousaste määräytyy leipurin maun mukaan, saako taikinaan jäädä näkyvää nokkossilppua vai onko se tasaisen hienoa sosetta. 
  • Sekoita sose taikinaan tulevaan veteen.
Täytteiden valmistus:

1/2-1 nippu parsaa
1-2 porkkanaa
kevätsipulia
n. 1 dl yrteillä maustettua ranskankermaa joko valmiiksi maustettuna tai itse maustettuna
esim. provencen mausteseksella
tuoreita yrttejä maun mukaan
juustoraastetta (pitsajuustoraaste sopii hyvin)
  • Käsittele parsa leikkaamalla varsien kova tyviosa pois ja tarvittaessa kuori sitkeä kuori pois.
  • Paloittele parsan varret peukalon pään kokoisiksi paloiksi ja nuput ehyiksi mahdollista koristelua varten. 
  • Freesaa parsoja pannulla öljytilkassa muutama minuutti ja mausta ripauksella suolaa ja mustapippuria.
  • Kuori porkkanat ja vuole niistä perunankuorimaveitsellä ohuita, isoja lastuja.
  • Freesaa porkkanalastut myös pannulla öljytilkassa ja mausta hunajalla ja ripauksella yrttisuolaa. Osa lastuista menee täytteeseen ja osa jää piirakan pinnalle koristeluun.
  • Pilko kevätsipulia maun mukaan varsineen ohuiksi renkaiksi.Jos ei ole käytettävissä kevätsipulia, voit käyttää purjoa tai ruohosipulia. Purjosipuli kanttaa freesata parsojen kanssa.
Taikinan valmistus:
  • Sekoita kuivat aineet ja rasva ryynimäiseksi seokseksi.
  • Lisää nokkosvesi ja sekoita taikinaksi.
  • Painele taikina voideltuun uunivuokaan (n. 20*30 cm) tai pellille sopivan kokoiseksi levyksi.
  • Levitä ranskankerma pohjataikinan päälle. 
  • Seuraavaksi levitä pohjan päälle parsa, sipuli ja porkkanalastut. Jätä parsasta ja porkkanalastuista osa koristeluun. 
  • Levitä yrttisilppua kasvisten päälle oman maun mukaan.
  • Lopuksi ripottele juustoraaste ja lopuksi asettele koristeet.
  • Paista 225 C noin 20 minuuttia.




Suositut tekstit