Raparperi leivonnassa ja ruoanlaitossa

Raparperi on maukkaimmillaan alkukesästä. Ensimmäisiä varsia voi jo korjata toukokuun loppupuolella. Varret ovat rapeita ja mehukkaita. Toki loppukesän kasvu on yhtä hyvää ja käyttökelpoista, mutta kevään rapeus puuttuu siitä. Raparperia käytetään lähinnä makeiden leivonnaisten ja jälkiruokien valmistamiseen, mutta uudempi reseptiikka on yhdistänyt raparperia myös eturuokien lisäkkeisiin. 

Lisäksi raparperi sopii säilöttäväksi pakastamalla, keittämällä mehuksi tai hilloksi joko pelkästään tai marjojen kaverina. Raparperista voi valmistaa kesäisen raikasta juomaa tai simaa.

Raparperipiirakka kuuluu ehdottomasti alkukesän herkkuihin. Ennen marjojen kypsymistä herkutellaan myös paistoksilla, kakuilla ja muilla raparperia sisältävillä leivonnaisilla sekä kiisseleillä ja muilla jälkiruoilla. Raparperia sisältävät leivonnaiset ja ruoat on hyvä tarjota  erilaisten maitoa sisältävien lisukkeiden kanssa, koska raparperi sisältää kalsiumia sitovaa oksaalihappoa ja maidosta saadaan kalsiumtäydennystä. Raparperin lehdet ovat myrkyllisiä. 

Itse olen kokeillut parsapiirakkaa suolaisena versiona, jossa on raparperia. Lisäksi olen valmistanut raparperisipulisalsaa liharuokien lisukkeeksi.
Sitruunakana sai kirpeän makunsa minun ohjeessani rapaperista ja nimekseen raparperikana.

RAPARPERIPAISTOS


Tarjoile paistos jäätelön, vaniljakastikkeen tai vaniljavaahdon kanssa.
Tässä on kaverina tofujäätelöä.
Raparperiseos:

½ l raparperin paloja
1 tl kanelia
1 dl sokeria
(osa sokerista voi fariinisokeria)

Vinkki!
Jos haluat pehmentää raparperin happamuutta, korvaa osa raparperista mansikoilla mansikka-aikaan tai syksyllä omena- tai päärynäkuutioilla.

1. Kuori ja paloittele raparperin varret.
2. Pane raparperinpalat voideltuun uunivuokaan.
3. Ripottele päälle kanelia ja sokeria.
4. Kypsennä raparperin paloja uunissa 200 asteen lämmössä etukäteen
   10 minuuttia.
5. Valmista taikina ohjeen mukaan, kaada se raparperipalojen päälle.
6. Jatka paistamista noin 20 minuuttia.

Taikina:

2 kananmunaa
1 dl sokeria
1 dl appelsiinimehua
½ dl ruokaöljyä
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

1. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi.
2. Lisää appelsiinimehu ja ruokaöljy.
3. Lisää vehnäjauholeivinjauheseos.

Tarjoile raparperipaistos jälkiruokana tai kahvipöydän herkkuna jäätelön, vaniljakastikkeen tai kermavaahdon kanssa. Paistos sopii hyvin laktoosi-intolerantikoille, koska taikina ei sisällä laktoosia. Laktoosittomissa jäätelöissä, vaniljakastikeissa ja kermatuotteissa on nykyisin valinnanvaraa.

Raparperia sisältävät leivonnaiset ja ruoat on hyvä tarjota maitotuotteiden kanssa, koska raparperi sisältää kalsiumia sitovaa oksaalihappoa ja maidosta saadaan täydennysta kalsiumiin.

Raparperin käsittely:



















RAPARPERImarjapiirakka


Pohjataikina: 

2 1/2 dl vaniljanmakuista jogurttia tai jogurttijuomaa
(Maidottomassa versiossa käytä soijajogurttia tai kauravaniljakastiketta.) 
1 pussi kuivahiivaa
1 kananmuna
1/4 tl suolaa
1/2 dl sokeria
1 tl kardemummaa
n. 5 dl vehnäjauhoja
1/2 dl ruokaöljyä
  1. Lämmitä jogurtti haaleaksi n. 40 C. 
  2. Ota jauhomäärästä 1 dl ja sekoita siihen kuivahiiva. Kaada jauhohiivaseos jogurtin joukkoon hyvin sekoittaen. Jätä taikinanalku peitettynä n. 15 min. tekeytymään eli kunnes taikinajuuri kuplii.
  3. Lisää kananmuna, suola, sokeri ja kardemumma.
  4. Lisää jauhoja puuhaarukalla sekoittaen, kunnes se on paksuhkoa. Ei tarvitse alustaa käsin, sillä taikina ei ole yhtä jämäkkää ja sitkoista kuin peruspullataikina. 
  5. Lisää lopuksi ruokaöljy hyvin sekoittaen.
  6. Levitä taikina voidellulle uunipellille (n. 30*40 cm) tai voideltuun isoon piirakkavuokaan. Voi paistaa myös leivinpaperin päällä, jolloin piirakka on helpompi siirtää pois paistoastiasta.
  7. Kohota piirakan pohja paksuudeltaan kaksinkertaiseksi.
  8. Valmista sillä aikaa täytteet.
Täyte:

2-3 dl rapaperin paloja
1/2 dl hillosokeria
2 dl mansikkaviipaleita tai vadelmia
2-3 dl mustikoita
(pakastemarjoihin 1 tl perunajauhoja)
n. 2 rkl hillosokeria marjojen päälle
  1. Käsittele raparperi: kuori, paloittele ja kuumenna paloja mikrossa muutama minuutti eli kunnes ne alkavat hajota. Lisää hillosokeri ja anna jäähtyä.
  2. Vadelmat ja mustikat voivat olla tuoreita tai pakastemustikoita. Itse käytin pakastemarjoja, kun tämän vuoden sato ei ole vielä kypsynyt. Käytä pakastemarjat hieman kohmeisina ja sekoita niiden joukkoon n. 1 tl perunajauhoja, ettei mehu valu marjoista niin helposti.
  3. Levitä kohonneen piirakan pohjan päälle ensin raparperi, sitten vadelmat ja mustikat sekä ripottele marjojen päälle ohuelti hillosokeria.
Kauramurukuorrutus:

100 g margariinia
1 1/2 dl ruokosokeria/fariinisokeria/tavallista sokeria
2 dl kaurajauhoja
  1. Nypi kuorrutuksen aineet sekaisin murumaiseksi seokseksi.
  2. Ripottele muruseosta piirakan pintaan.
  3. Paista 200 C 20-25 min., kunnes piirakkataikina tuntuu kypsältä ja pinta on kauniin värinen. 
Tässä piirakassa on pakastemustikoita ja-vadelmia.



Suositut tekstit